Edullinen Laina Pitkällä Maksuajalla

Halpojen lainojen kanssa pitkä maksuaika tekee entistä paremmaksi hakea oikeasti sellainen laina jonka saa edullisesti. Ja tänäpäivänä sellaisen löytäminen käy myöskin kätevämmin kuin voit ehkä kuvitella.

Katso vaikka näitä seuraavia vaihtoehtoja.

Halvat Lainat Netissä

Netissä tarjolla olevia lainoja ei kovin tavallisesti pidetä mitenkään halpoina keinoina rahaa saada. Silti tänäpäivänä erityisesti on olemassa monia lainoja joiden hinta on kohtuullisen edullisella tasolla. Tätä muutosta on edistänyt erityisesti se, että nykyään lainoissa on aika tiukalla tavalla asetettu katto sen suhteen, että miten paljon korkoa niistä oikein on lain mukaan sallittua veloittaa.

Syyskuussa 2019 jälkeen myönnetyissä lainoissa nimelliskorko saa olla korkeintaan 20 prosenttia. Samaten ne tavalliset muut kustannukset mitä monista nettilainoista veloitetaan eivät saa olla yli 150 euroa vuodessa. Verrattuna aikaisempiin hintoihin mitä monista lainoista veloitettiin, on tämä muutos tuonut varsinkin pikalainojen hintaa alas todella paljon.

Edullisten Lainojen Haittapuolet

Yksi miinus kuitenkin syntyy, kun mietitään erityisesti sitä että lainaa on nykyään pakko myöntää edullisemmin. Samalla se nimittäin tarkoittaa myöskin sitä, että tätä lainaa ei voida myöntää kaikille sellaisille ihmisille, joille olisi ollut mahdollista joskus myöntää lainaa korkeammalla korolla.

Koska lainasta ei saa veloittaa korkoa tai toisia kustannuksia enään niin paljon, on pakko olla jonkin verran tarkempi siinä että kenelle lainaa tulee antamaan. Seurauksena onkin se, että lainan saaminen on tänäpäivänä jonkin verran vaikeampaa kuin se on aikaisemmin joskus ollut.

Tietyssä mielessä tätä voi toki pitää hyvänä asiana, ja ainakin jossakin määrin se myös estää sitä että lainaa annettaisiin ihmisille jotka joutuisivat sen kanssa pulmiin. Kuitenkin samalla on olemassa ihmisiä joiden tilanne ei ehkä paperillä näytä niin hyvältä, mutta jotka olisivat lainan tarvinneet ja se olisi ollut heille avuksi.

Lainan saamista kuitenkin usein helpottaa jossakin yleensä se, että haetaan edullista lainaa pitkällä maksuajalla. Tässä on nimittäin kaksi merkittävää etua. Toinen on se, että lainapaikka itse tienaa lainasta enemmän sillä se ehtii tuottamaan heille enemmän korkotuloja. Toinen taas on se, että tälläinen laina on yleisesti helpompi maksaa takaisin sillä se on samalla myös lainaa pienellä kuukausierällä.

Edullinen Laina Pitkällä Maksuajalla

Näiden syiden takia monien nettilainojen maksuajat ovat pidentyneet viime aikoina ja on hyvin normaalia myös ottaa myös niitä jonkin verran pienempiä lainoja pitkällä laina-ajalla.

Realistisesti tämä jossakin määrissä nostaa lainan hintaa, mutta se auttaa siis sen saamisessa ja tekee sen maksamisesta takaisin helpompaa. Hyvän rahatilanteen muuten omaavat voivat kuitenkin useimmissa tilanteissa myös sopia laina-aikaa tarkemmin, jonka takia ei sitten ole tarvetta maksaa enemmän kustannuksia lainasta jos laina-aikaa ei ehkä ihan niin paljon tarvita.

Halpa laina pitkällä laina-ajalla on kuitenkin kätevä apu olemassa, ja sille on monissa tilanteissa käyttöä. Kun sellaista olet hakemassa, voitkin onnellisena tietää että tämänlaisia lainoja on laajasti tätänykyään tarjolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *