Koroton Laina

Korotonta lainaa on jonkin verran vaikeampi saada tänä vuonna kuin aikaisemmin, sillä melko moni vippipaikka lopetti lainojen tarjoamisen tai ainakin muutti niiden ehtoja kun syyskuun 2019 lakimuutos astui voimaan.

Joistakin paikoista voi kuitenkin edelleen saada lainaa ilman korkoa. Tässä on lista näistä lainamestoista.

Lainaa Ilman Korkoa

Se miten helppoa on ollut oikeasti saada korottomia lainoja on vaihdellut aikojen saatossa. Nämä eivät ole mikään ihan hirveän vanha asia, vaan näitä ei alettu tarjoamaankaan kuin vasta muutama vuosi sitten. Sen jälkeen niiden suosio ja saatavuus kasvoi kuitenkin aika nopeasti aina vuoteen 2019 saakka. Nyt kun laki on lainojen osalta kiristynyt, on korottomien vippien tarjonta myöskin pienempää.

Ylimalkaisesti korottomat lainat ovat useimmissa tilanteissa aika samalla tavalla yhteneväisiä, ja tämän takia usein ei ole tullut paljon eroa sen suhteen että onko näitä otettu tietystä lainapaikasta.

Useimmissa korottomissa pikavipeissä ehdot ovat olleet melko samat. Se käsittää usein lainaa johonkin tiettyyn summaan saakka ilman korkoa. Ehtona on kuitenkin olla myös se, että tämä laina pitäisi sitten maksaa takaisin kuukaudessa. Tässä mielessä tämä onkin ollut jonkin verran tiukempi lainaehto erityisesti lainan maksuajan suhteen, ja aina näitä ei ole ollut edes mahdollista ottaa juuri tämän takia.

Korottomat Pikalainat 2019

Koroton pikavippi ei ole ainoa mahdollisuus korotonta lainaa ottaa, mutta monet mieltävät että korottomat lainat olisivat useimmiten pikavippejä. Tämä johtuu jossakin määrin siitä, että kun tuli mahdollisuus alunperin ottaa korottomia lainoja, niin tällöin puhuttiin melkein ainoastaan korottomista vipeistä.

Nykyään kuitenkin moni laina ilman korkoa on jokin muu laina kuin pikavippi. Niitä on edelleen olemassa, mutta moni josta tämä onnistuu nykyisin on joustoluotto. Luotto ilman korkoa onkin jonkin verran jo tavallisempi kuin vippi.

Sinällään tässä tapauksessa ei useimmiten ole paljoa väliä sillä kummasta puhutaan, sillä usein koroton maksuaika on vain kuukauden mittainen ja se koko summa minkä haluaa ilman korkoa saada pitää nostaa kerralla.

Yksi aika merkittävä ero voi kuitenkin joskus syntyä tälläisen luoton ja pikalainan välillä. Se ei päde aina, mutta voi olla tilanteena aika usein. Se on se, että jos otat korottoman vipin, niin laina pitää maksaa takaisin 30 vuorokaudessa, ja jos näin ei tee, lisätään lainaan korkokustannukset myös takautuvasti.

Luotoissa taas tilanne voi olla se, että jos lainaa ei maksa takaisin kuukaudessa, ei korkoa jälkikäteen lisätä vaan ne alkavat tämän jälkeen vasta laukata. Sen takia luotto ilman korkoa voi olla edullisempi tapa lainata rahaa, jos tahtoisi vaikka 2 – 3 kuukauden maksuajan yhden sijasta. Jos taas saat maksettua koko vipin takaisin kuukaudessa, niin mitään väliä ei tällöin lainatavan suhteen oikein ole.

Koroton Pikavippi

Kuten kuitenkin kerrottu, ei korottomia vippejä niin paljon ole tarjolla kuin ennen. Tämän takia valinnanvara voi joskus olla erityisen pieni, jos olet esimerkiksi ottanut lainaa aikaisemmin netistä jostakin paikasta. Monet näitä lainoja ilman korkoa tarjoavista paikoista ovat sellaisia, että ne ovat näitä suuria lainanantajia, ja tämän takia on mahdollista että olet myös sattumalta heiltä lainaa joskus hakenut.

Joitakin lainapaikkoja siis kuitenkin on, joiden kautta voi myös lainaa ilman kustannuksia hakea. Jos tälläisen lainan muut ehdot ovat sinulle kohdallaan, ei olekkaan oikein syytä miksi ei tätä ilmaista lainaa käyttäisi kun se kerran on mahdollista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *