Pikavippi 12kk

Pikavippi vuoden maksuajalla tarjoaa kätevää mahdollisuutta ottaa suurempaa ja pienempää lainaa kohtalaisen pienellä kuukausierällä. Viisaalla valinnalla esimerkiksi seuraavista lainapaikoista voit myös samalla saada tätä lainaa hinnalla joka ei kukkarossa tunnu!

Vippi Vuoden Maksuajalla

Pikavippien maksuaikojen suhteen on tullut paljon muutoksia sinä aikana kun ne ovat olleet toiminnassa, ja tämän takia nykyään ei ole mitenkään vaikeaa jos tahdot saada kätevästi vipin 12kk maksuajalla verkosta.

Tilanne on tässä suhteessa jopa siinä mielessä parempi nyt 2019, että koska lainojen korkoa on aika paljon rajoitettu uusimman lakimuutoksen myötä, niin niitä myönnetään lainapaikkojen toimesta erittäin mieluusti nykyään pidemmäksi aikaa. Lainaa pitkällä maksuajalla saakin helpommin ja vaivattomammin kuin aikaisemmin se on onnistunut.

Vippi Vuoden Maksuajalla

Ihan samaan aikaan tämä korkokatto on tehnyt pikavipin ottamisesta pidemmäksi aikaa hyvin helppoa, ja tätä kautta on mahdollisuuksia napata tälläinen pieni vippi tai vähän suurempi laina vuoden maksuajalla edullisella hinnalla. Jonkin verran joudut toki lainasta maksamaan, mutta hinta on huomattavasti pienempi kuin vaikka muutama vuosi sitten.

Pikalaina 12kk Maksuajalla

Tasan vuoden maksuaika pikalainalla on myöskin siitä kätevä, että sen kautta on äärimmäisen helppoa vertailla eri lainojen kustannuksia. Toisaalta ihan käytännön tasolla ainakin tällä hetkellä ne kuluerot mitä tulee lainojen kanssa 12kk maksuajalla ovat nykyisin varsinkin pikavippien kohdalla niin pienet, että todelliset erot mitä syntyy jäävät erittäin pieniksi.

Koska laki määrää aika tarkkaan kuinka paljon vipistä saa oikeasti veloittaa vuotta kohden, ja tämä raja on kohtalaisen alhaalla, on melkeinpä jokainen pikavippi hinnaltaan vuoden ajalta sama. Tämän takia vertailua voi paljon helpommin usein tehdä sellaisten muiden asioiden suhteen, joista sinä välität.

Kohtalaisen tavallista on se, että voit tehdä nykyisin valintoja eri pikavippien väliltä ilman että joudut maksamaan kovin paljoa ekstraa. Tämän vuoksi pystyykin usein myöskin ottamaan sellaisia lainoja useammin, joita ei aikaisemmin oikein voinut koska niiden hinta oli niin korkea. Mm. joustoluottojen hinnat ovat monessa mielessä tulleet reilusti alas, ja tälläisen luoton ottaminen on huomattavasti halvempaa nykyisin kuin aiemmin. Tämä sääntö pätee kuitenkin myös muiden lainojen kanssa, joskin kulutusluotoissa samaa ei ole ihan samalla tavalla tapahtunut.

Pikavippi Vuodeksi

SInällään usein ei ole mitään vähimmäissummaa, jonka verran lainaa pitäisi ottaa jotta sille voi saada vuoden maksuajan. Joistakin vippimestoista voi kuitenkin löytyä joitakin rajoitteita erityisesti joustoluottojen kanssa. Esimerkiksi jos minimilyhennys on 50 euroa kuussa, niin voi olla selvää että ihan pientä lainaa ei vuodeksi voi saada.

Monesti voi kuitenkin jonkin verran sopia, ja osa lainapaikoista pitää pienimmän mahdollisen kuukausierän vielä pienenä. Tämän takia ainakin jotain kautta on monesti mahdollista saada vaikka 200e pikavippi vuoden maksuajalla. Kuitenkin mitä suurempaa lainaa katselet, sitä helpommin ja usein enemmän vaihtoehtoja sinulla on vipin selvittämiseksi.

Julkaistu luokassa: Vipit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *